maanantai 11. helmikuuta 2013

Helmikuun mietteitä!
Siitä on aikaa, kun olen kirjoitellut, mutta kun ei vaan ole ollut aikaa, tai sitten en ole muuten vaan käynyt täällä. No, nyt kun olen, niin kirjoittelen, eli työn merkeissä on aika rientänyt. Nykyinen työpaikkani on 4H-yhdistys ja siellä riittää hommia laidasta laitaan. Työskentelen paikkakunnalla olevassa puodissa, jossa on myynnissä paikkakuntalaisten käsityöläisten tuotteita, lisäksi meillä on siivouspalvelua vanhuksille, sivukylien kouluilla on 4H-kerhot, joista yhtä saan ohjata vanhemman ominaisuudessa, koska nuorethan niitä ohjaa taas pienemmille. Lisäksi on jonkin verran korjausompelutöitä, askartelua, kerhojuttujen suunnittelua ym. Työpaikkani on sellainen, että tykkään kovasti, koska jokainen päivä on erilainen ja työporukka on mukava ja ohjaamme aina toisiamme tarvittaessa.
Täällä Taivalkoskella on nyt lunta tullut ihan mukavasti ja muutaman kerran olen käynyt jo suksillakin, meinaa toinen jalka laittaa hanttiin, niin ei oikein vielä luista. Kissat viettävät lepposia päiviä uunin päällä, niillä on kyllä hyvät oltavat kun kummallakin on oma leivinuunin päällys, toisella valkea ja toisella oikein tuollainen rosteri-pintainen.
Käsitöitäkin olen jotakin tehnyt, viimeksi muutaman virkatun "kopposen" ja alotin sellaisen ihanan haarukkapitsihuivin ja siitä laitan kuvan kunhan se on valmis ennen toukokuun loppua, koska se on tavoite.
Tällaista täällä, nyt lopetan ja lisään uuniin puuta ja alan levolle, olen nimittäin toipumislomalla aika rankasta mahataudista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti