 |
liina virkattu |
 |
Tämän maton sai hyvä asiakkaani. |
 |
Nisupitkot 5.5.2015 |
 |
Nöpö-kissa, se pieniruokainen. |
On siitä aikaa vierähtänyt, kun olen viimeksi kirjoitellut ja paljon on tapahtunut. Olen läpikäynyt tai kyllähän se on vielä vaiheessa eroprojektia, ei voi sanoa, että avioeroa, koska emme olleet aviossa, mutta pitkä yhteinen taival takana. Täytyy sanoa, että onneksi uskalsin askeleen ottaa elämässä eteenpäin, sillä nyt on paljon helpompaa hengittää. Eihän ero tarkoita sitä, etteikö sitten voida tavata ja asioista keskustella, toivon, että pysymme ystävinä, sillä onhan meillä viisi yhteistä lasta ja heidän kanssa tulemme kyllä aina olemaan tukena toisillemme puolin ja toisin. Nyt asustelen Nöpö-kissan kanssa kylällä omassa asunnossa. Kevät on ollut muutenkin raskas, sillä olen ollut kaksi kertaa selkäleikkauksessa ja kun tätä kirjoittelen, taitaa olla kahdeksas viikko sairaslomaa ja toipumista. Huomenna on juhlapäivä, kun on kulunut kolme viikkoa jälkimmäisestä leikkauksesta ja saan ruveta vähän enemmän liikkumaan ja jumppaamaan ja toivottavasti tuo aurinkokin alkaa pikkuhiljaa lämmittämään. Tänä aamuna leivoin pitkästä aikaa pullakkaa. Nöpö-kissaa tulee paljon kuvailtua ja käsitöitä olen pystynyt jonkin verran tekemään, vielä rajoittaa kun ei pysty pitkään istumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti