Maaliskuuta elellään, pakkaset paukkuu öisin jopa 35 astetta, mutta aikaset aamut on aivan ihania. Näin viikonloppuisin sitä aina ajattelee, että kun ei ole minnekkään kiire, niin nukunpa pitkään, mutta mitä vielä, herään kuuden jälkeen ja kun silmät avaa, huomaa että on jo päivä valjennut ja ei ku kahvin keittoon ja siinäpä se sitte aurinko jo alkaa verhon raosta kurkistelemaan. Meillä tuota aurinkoa sopii tulvimaan hirsipirtin ikkunoista. Tänä viikonloppuna olen kyllä reippaillut ennätyksellisesti, vaikka jalkaan sattuu, olen kävellyt yhteensä n.15km ja se on paljon. Olihan mulla toki potkuri apuna, mutta en paljon potkitellut, koska helpompi oli kävellä, joella sitten istahdin sillan kaiteelle ja annoin auringon hoitaa rosoisia kasvojani, oi kevät.
Tänään olen myös vähän siivoillut ja pyykännyt ja vein lakanat ulos kuivumaan.


Käsitöiden parissa olen myös ahertanut. Saimme puotiin ontelokudetta myyntiin ja niinpä virkkauskärpänen iski ja olen ahertanut melkein kaksi mattoa viikonloppuna. Ontelokuteesta olen tehnyt myös kassin. Kansalaisopiston kutomapiirissä piipahdin myös perjantaina ja sidoin siellä keinutuolimaton loimen ja polkuset. Tänään kävin myös hyvän vanhan ystävän luona pikavisiitillä ja muistelimme, kuinka ennen teimme käsitöitä yhdessä ja hän esitteli omia käsitöitä.
Eli kevättä on rinnassa ja pääsiäistä odotellaan ja kohtahan se alkaa multasormea syyhyttämään, kunhan saa ensimmäiset siemenet kylvettyä. Huommenna on maanantai ja alkaa arjen kiireet ja niitä taatusti riittää ja hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti